
Joskus elämä on kiireistä ja tarvitaan nopeita ratkaisuja.
Senpä takia minulla on aina odottamassa jääkaapissa, joko keitettyä pastaa,
perunoita tai riisiä hieman isompi määrä.
Tällä kertaa jääkaapissa oli keitettyä riisiä.
Juuri Muru taivasteli minulle, kun riisiä jäi niin paljon ylimääräistä vielä tonnikalasalaatinkin jälkeen, että minne kaikki riisi oikein saadaan kulutettua?
Mutta ei hätiä mitiä, minulla on selvät suunnitelmat riisimme suhteen.
Valmistin siis keitetystä riisistä kebab-riisipyttipannu tällä ohjeella vaidoin ohjeen pekonin vain kebab-lihaan ja nyt söimme tämän choritzo-risoton,
jonka ohjeen juuri teille tänne laittelen.
1 pkt n. 250 g choritzomakkaraa
1 kevätsipuli varsineen silputtuna
punaista, keltaista ja oranssia paprikaa
n. 5 dl kypsäksi keitettyä riisiä
2 dl kermaa
1/2 dl parmesaania

Leikkaa sipuli suikaleiksi samoin paprikat ja makkarat paloiksi.
Paista kaikkia pannulla niin, että makkaran saa rapsakan pinnan ja sipuli sekä paprika kypsyy.
Lisää joukkoon keitetty kypsä riisi ja kerma
sekä ripottele parmesaani vielä ruoan pinnalle.
Kun ruoka on lämmintä se on valmista syötäväksi.
Maista vielä ruokaa ennen tarjolle panoa,
mutta meillä ainakin chorizo oli sen verran tujua, ettei ruoka enempää mausteita kaivannut.
Pst:
Jos haluat voit lisätä ruokaan myös tomaattimurskaa noin 1 dl verran.
Minä en tällä kertaa sitä laittanut,
koska halusin ruoasta juustoisemman sekä kermaisemman version.

Se on perjantai-aamu ja minulla viimeinen työ päivä tällä viikolla.
Hoidokki tuli hoitoon heti, kun sain aamupalat pöytään.
Me olemmekin tämään aamupäivän sisällä,
koska hoidokin hattu sekä hanskat ovat vielä niin kosteat.
Heillä on kotona ollut eilen pyykkipäivä ja vaatteet eivät ole näköjään kuivuneet kunnolla yön aikana.Mutta ei hätiä mitiä, koska olemme aamupäivän sisällä pääsemme iltapäivällä aikaisemmin ulos leikkimään.
Tämähän on vain järjestely kysymys.
Katsottuamme aamun lastenohjelmat, alamme valmistamaan päivän ruokaa
ja leikimme yhdessä .
Valmistin meille taasen "voita".
Tämä on nyt kolmas kerta, kun valmistan itse lisäaineetonta levitettä.
Tämä on nyt niin herkkua, että olen hurahtanut tähän vallan.
Olen nyt tehnyt tätä valkosipuli/ruohosipulin- ja basilkan-makuisina annoksina ja tykkään tämän mausta sekä pehmeydestä niin paljon.

Meillä on hoidokin kanssa kesken kirja niemltään Hiirenpolku hupalaan.
Tämä on nyt hieman paksumpi kirja joten emme saa tätä luettua ihan yhdessä päivässä.
No, jäipäs maanantaillekin tätä maukavaa satua luettavaksi.
Tämä tarina vie niin mukanaan...
Tämä kertoo kahdesta metsähiirestä Huru & Hömelö, jotka rakensivat itselle tuvan,
josta piti tulla Tupala, mutta Hömelö kirjoittikin kylttiin Hupala...
Samoin kellarin purkit oli nimetty härskiä eli särkiä, hieniä sekä hehua.
Viikon budjetissa vielä osto varaa
28,72 €
Täähän menee hyvin putkeen tää viikko.
Mutta hei, täällä on pakastin taas täynnä,
Arikin näet osti nuo 2 pizza meille pakkaseen. niitä ei nyt budjettiin tullut,
että ei täällä nälkään kuolla.
Pakkailen vielä iltasella huomiset sauna vermeet kuntoon.
Eikös se oo siit siinä.

Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.