Oon niin innoissani tästä persimon kaudesta.
Viime vuonna innostuin persimonista,
enkä kerennyt montaa persimoni salaattia tehdä ennen kuin se meni minulta ohi.
Nyt aion ottaa siitä kaiken irti.
Itsekseni mun ei tule persimonia syötyä,
mutta näin salaatissa se on niin hyvää.
Maista vaikka...
Mä oon nyt tykästynyt myös noihin kaalipyöryköihin mitä on tullut tehtyä
ja syön näitä jopa iltapaksi juurikin tän toisen herkun
eli persimonsalaatin kanssa.
Niin ja tottakai kasapäin raejuustoa vielä päälle.
Mutta nyt tää menee niin äiteläksi koko juttu,
että eiköhän laiteta salaatin ohjetta kehiin.
jäävuorisalaattia
persimonia
paprikaa
kurkkua
Leikkaa kaikki halamasi kokoisiksi ja näköisiksi paloiksi.
Sekoita kaikki sekaisin.
Kirja sijoittuu trondheimilaiseen lähiökerrostaloon ja kertoo riemukkaasti ja tarkalla ajankuvauksella talon rouvien – ja eräiden herrojenkin – elämästä.
Lattioita luututaan, ruokaa tehdään, pyykkiä pestään,
ja savuke palaa lähes jatkuvasti jokaisen sormissa.
Nykyaikaiset kotitalouskoneet ja viihde-elektroniikka tekevät vasta tuloaan:
jääkaappi ja pulsaattoripesukone on kaikilla,
mutta pölynimureita vasta kaupitellaan ovelta ovelle. Radiosta kuunnellaan uutisia Vietnamin sodasta,
mutta televisio on vielä harvinainen.
Samalla lukijalle piirtyy kuva neljän kerroksen
eri perheiden kuitenkin kovin erilaisesta elämästä.
Mielenkiintoista luettavaa tuli niin oma lapsuus mieleen
ja kerrostalo elämä.
Elämä on lyhyt.
Ei ole aikaa jättää tärkeitä sanoja
sanomatta.
Rakkaudella
Tupu
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.