Minun on taas tehnyt mieli pitemmän aikaa "liha"pullia.
Valmistin tällä kertaa kaksin kertaisen satsin,
ettei ne heti lopu kesken.
Olen näet ajatellut, että tästä ruoasta valmistuukin monta ruokaa.
Tarkoituksena on syödä "pullia" tomaattikastikkeessa spagetin kanssa.
Toinen ruoka jauhispullista on lihapullapyttipannu
ja kolmantena tulee lihapullasalaatti.
Tätä viimeistä ajattelin jollekin päivälle iltapalaksi.
Kyllähän tämä ruoastakin aivan käy varsinkin,
jos lisäät salaatin joukkoon pastaa,
mutta itse ajattelin kevyttä kahden lihapullan salaattilautasta
meille Arin kanssa iltapäivä palalle.
No, nyt kuitenkin teen nuo "lihapullat" ja tomaattikastikeen ruoaksi
ja laitan loput pyörykät pakastimeen odottamaan ensi viikkoa.
Meillä on näet Ari vieläkin kuumeessa,
eikä mikään oikein hänelle maita,
joten turhaa kerätä enempää ruokaa jääkaapiin odottamaan.
Ottaa sitten pakastimesta sulamaan,
kun on tarvetta.
Meille kun on hoidokeiden kanssa
nyt kaikki viikon ruoat syömistä vaille valmiina.
Valmistin siis tämän reseptin kaksinkertaisena-annoksena.
Jauhis/jauheliha-fetapyörykät
250 g jauheliha/jauhista
1 kananmuna
100 g fetajuustoa
n. 1/2 tl herbamarea
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl jauhelihamaustetta
Sekoita kaikki "pulla"ainekset keskenään
ja anna taikinan turvota
sekä makustua vartista seuraavaan päivään jääkaapissa
Ennen kuin pyörittelet taikinasta kostutetuin käsin saman kokoisia pyöryköitä.
Laita pyörykät uunivuokaan ja paista,
joko airfyreissllä 180 asteessa 14 minuuttia
tai uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.
Halutessasi voit toki paistaa pyörykät paistinpannullakin
eli konstit on monet.
Nyt on ihan omista itsestäsi kiinni,
kuinka pullasi valmistat.
Tomaattikastike
1 prk luomu tomaatti-basilika-pastakastiketta
1 dl vettä
1 dl laktoositonta kermaa
Kiehauta kastike ja laita pyörykät kastikeeseen.
Lämmitä kastike varovasti miedolla lämmöllä
pikkuhiljaa, ettei pyörykät rikkoudu,
mutta silti ne tulevat lämpimiksi
ja saavat ihanaa mehevyyttä sisäänsä.
Itse valmistin kastin jo edellis päivänä,
koska meillä oli kerho aamupäivä tiedossa
ja lämmittelin sitten vain lämpimäksi sillä aikaa,
kun spagetti kiehui kypsäksi.
Pakkauksen ohjeella keitettyä spagettia
tai muuta pastaa.
Rakastu itsesi huolehtimiseen,
näin löydät paremman version itsestäsi.
Ystävyydellä
Tupu
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.