Meillä on kuleksinut hedelmävadilla nyt viikon verran satsumatsia
Ostimme niintä kaupasta, kun ne olivat niin herkullisen mehukkaita,
mutta tässä pussukassa olikin hiheman kirpeämpiä satsumia kuin edellisissä pusseissa.
No, siksipäs ne meinasi jäädä meillä syömättä,
mutta minäpä "kätevänä emäntänä" keksi käyttää satsuman mehut tähän porkkanakeittoon
ja uskokaa tai älkää tästä tuli niin herkullista, että...
ajattelin teillekin kertoa tämän keiton ohjeen.
1/2 kg porkkanoita
1 sipuli
vettä
1/2 tl ruususuolaa
1 kasvisliemikuutio
3 satsumatsia
1 dl ruokakermaa (juuston makuista)
2 rkl sulatejuustoa (vihepippurin makuista)
Kuori porkkanat sekä sipuli ja pilko pieniksi.
Kaada niiden päälle vettä niin, että ne juuri ja juuri peittyvät.
Lisää joukkoon suola ja kasvisliemikuutio.
Keitä kasviksia noin 15-20 minuuttia
tai kunnes porkkanat ovat kypsiä.
Kaada kasviksista vesi pois.
Pursista satsumista mehu soseen joukkoon
ja pilko sulatejuusto pieninä paloina kasvisten sekaan.
Surauta sauvasekoittimella kaikki soseeksi.
Lisää lopuksi ruokakermaa soseen joukkoon niin,
että soseesta tulee sinulle sopivan paksuista.
Meillä tykätään kasvissosekeitoista,
jotka ovat paksuja ja täyteläisiä.
Olen miettinyt,
että täytyisikö minun laittaa teille tämän muhennoksena :-)))))
Olisiko tänään hyvä hetki tehdä suursiivous sydämeesi?
Miksi odottaa turhaan kevääseen?
Ystävyydellä
Tupu
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.