IMG_20241009_105804.jpg


Mahtavan mukavaa aamua teille.
Meillä se on lähtenyt käymään hernesopan keitolla
ja seuraavan päivän aamiais 
tuorepuuroa valmistellen.

 

Tällä kertaa puuroon tuli jogurtin
ja kaurahiutaleiden lilsäksi omenahilloa.
Aamulla sitten päälle laitan marjoja, omenoita kuutioina
ja joskus myös välipalakeksi pääsee murennettuna puuron sekaan makua antamaan.

 

IMG_20241009_085109.jpg

Yleensä hernerokkaa tehdessäni valmistan sitä kunnon satsin
eli ota isoin kattilasi esille
ja ala hommiin.

Vaikka hernekeitto ei olekaan mikään nopea valmistettava ruoka,
sitä tulee tehtyä tietyin väliajoin.
No, kotitekoisen hernesopan maun,
kun saa juuri sellaiseksi mistä itse tykkää.
Lisäämällä ruokaan sinappia ja kermaa sekä mausteita.
Sekä mun ehdottomat hernerokka lisukkeet,
jotka tulee lautaselle ensin alle juuston siivuja 
ja päälle raakaa sipulia.
Tämä sipuli tuli Arin mukana, 
koska hän oli rokkansa niin syönyt
ja hertsileijaa kuinka sipuli nykyään kuuluu minunkin rokkani pinnalle.


IMG_20241009_105729.jpg

1 kg herneitä
5 l vettä
(halutessasi n. 1 dl kermaa)
1 iso sipuli
3 isoa porkkanaa
2 tl ruususolaa
2-3 rkl meiramia
2-3 rkl sinappia
1 kasvisliemikuutio

Liota herneitä runsaassa vedessä yön yli.

Siivilöi herneet ja laita isoon kattilaan.
Mittaa päälle 5 litraa kylmää vettä.
 Kuori ja hienonna sipuli sekä raasta porkkanat ja lisää ne keittoon.
Mausta keitto ja 
anna keiton kiehua noin kaksi tuntia.
Jätä keitto vielä liedelle muhimaan ainakin tunniksi ennen syömistä.


Huom: Mulla oli tämä keitto ollut pari tuntia liedellä porisemassa
eikä herneet olleet vieläkään pehmenneet, 
vaan suutuntuma oli napakka.
Siispä annoin keiton kiehua suosilla vielä puolituntia lisää.
Eli herneissäkin on eroja se kannattaa ottaa ruokaa tehdessä huomioon,
ettei tuijota sokeana ohjetta, 
vaan maistaa ruokaa ja mutustelee itse.


 

Muista!
Sinun tärkein tehtäväsi
on tehdä itsesi onnelliseksi.

Ystävyydellä Tupu