Meillä Muru maalasi eilen olohuoneen olevan kissojen seinätelineen.
No, tiedättehän tämän,
kun aloitat tekemään jotain niin se lähteekin ihan lapasesta.
Nyt olemme sitten lähdössä mitä pikimmin ostamaan lisää maalia ja maalaamme vielä olohuoneen, sekä eteisen seinät.
Tänään täytyy kuitenkin jomman kumman päivystää täällä kotosalla,
kun meille on tulossa kissan ruoka ja hiekka tilaus suoraan kotiin
ja minulla on vielä kampaajakin iltapäivällä.
Minä olen ruokkinut nyt taikinajuuritani kevät talvesta
ja olen saanut siitä tehtyä hyvinkin leipää hieman kuivahiivaa leipätaikinaani lisäten.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että juuri on oikein innostunut ja vireä.
No, sittenhän innostun minäkin...
Ja valmistin nyt ensimmäiseksi tällä super juurellani tortilloja
Kyllä se totta on,
ei tarvinnut enään lisäillä kuivahiivaa,
vaan taikina kohosi ilman apuvoimia.
Jee, mä oon niin onnelllinen.
Pikemmittä pulinoitta tortilloiden kimppuun.
1 dl taikinajuurta/ 1 tl leivinjauhetta
ripsaus suolaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
n. 1 dl hyvää öljyä tai voita
1 dl kuumaa maitoa
Sekoita kaikki ainekset huolella sekaisin.
Vaivaa ensin puulastalla ja kun taikaina alkaa irrota kulhosta,
niin ala vaivata taikinaa käsin.
Kohota taikinaa tunnin verran ja ota sitten taikina käsittelyyn.
Vaivaa hetki taikinaa ennen, kun pyörittelet siitä pötkön.
Jaa taikina kymmeneen osaan
ja kauli ne ohuiksi lätyiksi.
Kypsennä lettuset hisssuksiin paistinpannulla
molemmin puolin.
Itse käytin paistamiseen hieman juoksevaa margariiniä joka lettuseen.
Olen kyllä kuullut että moni tekee paistamisen kokonaan ilman rasvaa.
Peitä kypsät tortillat leivinpaperilla, etteivät tortillat kovene.
Täytä tortillat haluamallasi täytteellä.
Meillä täytteenä oli taco jauhis Murua,
mutta tämän tilalla voi käyttää tavallista jauhelihaa tai kebabia.
Paistoin jauhiksen pannulla sipulin ja tomaattimurskan kanssa.
Lisäsin joukkoon myös tacomausteseosta.
Tortillan sisään pääsi tämän jauhis/tomaatti/sipuliseosksen lisäksi
salaattia, tomaattia, kevätsipulin varsia ja juustoraastetta.
Majoneeseja tai muita kastikkeita tietenkin vielä matkaan
kunkin oman maun mukaan.
Sitten vain tortillat parempiin suihin.
Ethän pakene vastuuta
omasta tarinastasi.
Muiden elämään ja asioihin.
Tupu
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.