Nocolas Sparks
Usko rakkauteen
Jeremy Marsh on komea eronnut mies, huippujournalisti New Yorkista. Tiedetoimittajana hän on erikoistunut paljastamaan kummitusjutut ja muut yliluonnolliset ilmiöt humpuukiksi. Hän saa kirjeen Boone Creekin idyllisestä pikkukaupungista, jonka vanhassa kalmistossa lepattaa aavemaisia valoja. Legendan mukaan siellä kummittelevat entisten orjien haamut.
Jeremy päättää lähteä itse paikalle tutkimaan asiaa. Hän aikoo selvittää aaveiden arvoituksen pikaisesti ja palata sitten New Yorkiin. Mutta kun hän tapaa pikkukaupungin kirjastonhoitajan Lexie Darnellin, hän tuntee heti vetoa tuota kaunista ja sympaattista naista kohtaan. Lexie on pettynyt aikaisempiin miessuhteisiinsa, joista yksi vei hänet pois kotikaupungista. Nyt hän on päättänyt jäädä Boone Creekiin lähelle isoäitiään ja muita rakkaita. Hän epäröi luottaa suurkaupunkilaiseen, mutta hänen on pakko myöntää olevansa kiinnostunut Jeremystä.
Onko orastavalla romanssilla tulevaisuutta? Jeremyllä on edessään vaikea valinta: joko paluu entiseen elämään tai hyppy tuntemattomaan. Onko kahdella kovin erilaisella ihmisellä rohkeutta uskoa rakkauden voimaan?
Tähän kirjajaan on myös jatko-osia,
mutta tämä ei nyt tällä kertaa päässyt minulla jatkoon.
Ehkä joskus taasen luen seuraavankin jakson,
mutta ei nyt ainakaan heti tule yöpöydälleni uusia jaksoja kirjasarjasta.
Tammikuun kirjaprojektini on edistynyt mukavasti
eli tammikuussa tuli luettua
7 kirjaa
ja
sivuja tuli 2468
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.